Putosin puhallinmusiikkipataan 50 vuotta sitten. Aloitin puhaltamisen kansakoulun neljännellä luokalla vuonna 1973 kansakoulunopettajani Martti Peltomäen tokaisusta ”Isä on totinen torvensoittaja, eikä poika ymmärrä nuatiista mitää!”. Kiitos Peltsi! Kotona sanoin isälleni Henteelle: ”Opetammu soittamaha”. Henteehän opetti trumpetin alkeet ja monille muillekin eri puhaltimia huilusta tenoritorveen. Kuortaneen soittokunnan hirmuisen vanha baritonisti, sodan käynyt viisikymppinen Jouko sanoi leikillään serkkuani Timoa ”poikasoittajaksi”.Kaikki soittokuntalaiset (6–50+ vuotta) olivat ensin saaneet oppia joltain vanhemmalta soittajalta. Tuki jatkui pultissa, minun tapauksessani muutamaa vuotta vanhempi trumpetisti Hannu Ylinen otti minut suojaansa. Minun ikäpolveni pääsi jo musiikkioppilaitokseen jatkamaan opintojaan. Vaikka opettajaksi päädyin minäkin, tuli puhallinmusiikin säveltämisestä päätyöni. Ei olisi ollut mahdollista ilman Kuortaneen soittokuntaa ja myöhemmin Puhkupillejä.
Olin Keskisuomalaisen kulttuuritoimituksen avustajana 17 vuotta ja sain läpi useita puhallinmusiikkiaiheisia juttuja, ensimmäinen niistä oli kolumni "Torvisoittoa vai puhallinmusiikkia?". Kirjoitusmahdollisuuksia sikisi, jopa Rondoon. SPOL:n jäsenlehteen kirjoitin vuonna 2017 artikkelin, jossa julistin seuraavasti:
**"Supisuomalainen soittokunta on kuitenkin maamme ainoa todellinen jokamiesluokan ja jokasään orkesteri, jonka pulteissa kaikenikäiset ja eri soittotaidolla siunatut henkilöt voivat nauttia elinikäisesti yhteissoiton riemusta ja haasteista. Hyvin usein soittokunta on paikkakunnan ainoa edes jollain tavalla orkesteria muistuttava kokoonpano".**Tiistaina 3.10.2023 klo 5:00 aloitti voittokulkunsa somessa Savon sanomien Iikka Taavitsaisen kolumni "On eräs ryhmä, joka edustaa puhtaimmillaan sitä, mitä tarkoittaa olla me".
Siteeraan (muutamalla poiminnalla) Joensuussa järjestettyä Ruskatrööttää ylistävää tekstiä:
"Vanhan sanonnan mukaan lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä. Koska harvalla on enää ympärillään sellaista kylää, muokkaisin sanontaa niin, että lapsen kasvattamiseen tarvitaan kokonainen orkesteri.
Samalla orkesteri on osoitus siitä, miten maagisiin suorituksiin ihmiset pystyvät yhdessä. Esimerkiksi Ruskatröötässä pienimmät, vasta pari kuukautta soittimiaan harjoitelleet muusikontaimet saivat vain parilla nuotilla muodostettua kokonaisia teoksia. Yksittäisten soittajien kohdalla tämä ei olisi mahdollista.
Samaa taikaa on kokeneempien soittajien kohdalla. Kun puhallinorkesteri myrskyää ensin joka suuntaan ja sitten rauhoittuu sanattomalla sopimuksella hengittämään täysin samaan tahtiin, samanlaista ihmisten välistä harmoniaa on vaikea kuvitella löytävänsä muualta yhteiskunnasta.
Ja mikä parasta: ikinä ei ole liian myöhäistä aloittaa orkesterissa soittamista."
Kehoitan kaikkia lukemaan (ja jakamaan) tämän historiallisen tekstin kokonaisuudessaan, joka toivottavasti on alkusoittoa puhallinorkesteiden arvon tunnustamiselle valtakunnallisesti!